Juuri kun karhut alkoivat parveilla asutusten läheisyydessä, muutaman sadan metrin päässä Erakkorannastakin jo viikon päivät, niin sain eilen kuulla ikäviä susiuutisia. Puolenkymmenen kilometrin päässä ystäväni lammastarhassa olivat sudet pitäneet toissayönä omia sadonkorjuujuhliaan, tappaen ja raadellen useita lampaita. Näissä kekkereissä tai niiden lopettamisessahan talon väki ei voi käyttää omaa harkintaansa, susihukka kun on valtiovallan hellässä suojelussa.

Voi vain kuvitella jälleen tuntoja ja mietteitä kylän lapsiperheissä kun koulumatka pitäisi pienten yksin taivaltaa tai pidempimatkalaisten koulutaksille kiiruhtaa. On tänäkin aamuna monessa talossa joutuneet vanhemmat saattomiehiksi ja pienten turvaksi.

Kiertelin eilen ympäröiviä metsiä ja kartottelin mahdollisia kanalintupaikkoja. Lintukanta vaikuttaa hyvältä ja uusia teeripoikueita on näkynyt eri puolilla. Illan suussa kipaisin pikakäynnillä 20 km päässä olevalla kaupalla joten aikomani sauna ennen jalkapallo-ottelun kuuntelua jäi toteutumatta. Harmittavasti huuhkajamme taasen tappion kärsivät.

Nyt aamulla heräilin klo 5.30, keittelin pannullisen kahvia, kävimme kokemassa siikaverkot ja palattuamme syötin koiran. Kolme kiloista siikaa oli verkoista kotiintuomisina! Tänään ajattelin tehdä yhdestä maukkaan kalapiiraan.

Sää on upean syksyinen, ruska lisääntyy, järvi edessäni on peilityyni, sumuverhot lievästi peittävät ympäröiviä vaaroja. On vain ajan kysymys milloin ensimmäiset muuttohanhet laskeutuvat laaksoomme.