Pakkanen paukkuu –26 C asteen lukemissa. Talvinen maisema näyttää kotirannalta katsottuna upealta. Savupiipuista pystyyn nousevat savut kertovat siitä, että elämää sunnuntaisena pakkasaamuna vastarannan kylällä vielä on.

Ottaessani valjaat päätyseinän naulasta ja kopistellessani lumia reestä, ymmärtävät tarhamme asukit mikä edessä on. Iloista huutoa ja hyppimistä, intoa pursuavat koirat saavat itsenikin unohtamaan viuhuvan paukkupakkasen.

Artic%20trial-normal.jpg

Pikkuhiljaa koirat hyppelevät jo malttamattomina reen edessä odotellen lähtökäskyä. – MENNÄÄN! Lauma lähtee räjähtäen liikkeelle, jo ensi mutkassa on minulla pitelemistä pysyäkseni mukana kyydissä. Raskas kuormareki luistaa naapurin Niilon huollon jäljiltä tosi livakkaan.

Matkaamme pitkin uutta valjakkouraa, kierrämme naapurin talon tien kautta ja painumme takaisin uralle, joka kiemurtelee pitkin rantapeltoja …

Koirien mielenkiinto juoksemiseen häiriintyy aina paikka paikoin uran yli ilmaantuvista jänisten jäljistä, houkutus hypätä sivuun umpihankeen on välillä suuri. Loivissa laskuissa saan kokea jo melkoista vauhdin huumaa, vastaavasti lievissä nousuissa joudun itsekin ottamaan askeleita reen raskauden takia.

Kolmivarttinen vilahtaa silmissä, kun laskettelemme loivaa peltorinnettä järven jäälle ja kurvaamme rantaamme kohden. Haluaisin vielä heittää viiden kilometrin lisälenkin pitkin Jänisjoen vartta, mutta koirat ovat nyt eri mieltä. Keulakoirat kääntävät valjakon kohti tarhaa. En pakota, suuri nautinto tämäkin lenkki jo meille kaikille oli.