Syksy tekee vahvasti tuloaan, pihapihlajat punertavat ja koivut pudottavat lehtiään. Säät ovat olleet poikkeuksellisen lämpimiä vuodenaikaan nähden, tänäänkin +14C. Siitä huolimatta kosteus pyrkii sisään joten Erakkorannan kattilassa palaa tuli kuin talvipakkasilla konsanaan.

Paljon on vielä puuhaa ennenkuin pääsee käpertymään talvihorrokseen. Polttopuut odottavat vielä ulkopinoissa puukellariin siirtoa ja pudonneet lehdet haravavointia ja kompostiin kärräämistä. Kesän harrastevälineet tulisivat siirtää talvelta suojaan ja koirarekien kunnostustakin voisi aloittaa pikkuhiljaa.

Veneet saavat vielä olla rannoilla, avoveden verkkopyynti jatkuu aina jäiden tuloon saakka. Kalastuksessa on muutaman päivän tauko, verkot tulee aina välillä huoltaa ja setviä uudelleen pyyntikuntoon.

Erakkorannan aamu noudatteli tuttuja rutiineja. Aamukahvit ja päivän nettilehdet. Tunti koirien kanssa juoksutarhassa ja sen jälkeen vielä puolen tunnin kävelylenkki syksyisellä hiekkatiellä. Viimeistelin myös piakkoin avattavia Erakkorannan kotisivuja.

Nyt ruokahuollon parissa, tänään Erakon lounaalla nautitaan kanaa kerma-kanttarellikastikkeessa ja keitettyjä perunoita. Kirjapuolella viimeksi luettu oli Juhani Tammisen omasta loppuunpalamisestaan kertova "Takaisin peliin". Näin se elämä voi kolhia ketä tahansa. Lukuvuoroa odottelevat pari vanhempaa kirjaa; Juhani Salmisen "Kemi elokuussa 1949" sekä Eero Paloheimon "Välit selviksi - ja joka suuntaan".

Tsehov-normal.jpg

Erakkorannassa luetaan paljon

Päivänohjelmassa olisi vielä pyykkäystä ja yhden vierashuoneiston laittoa.