Mielenrauhaa erämaalammella

 

Eilen illalla kävin laskemassa syksyn ensimmäiset siikaverkot pienelle erämaalammelle jossa tapanani on vesien viilettyä hopeakylkistä pyytää aina jäiden tuloon saakka. Aamukahvin jälkeen, pienen jännityksen vallitessa matkasin läpi aamu-usvaisen laakson. Vehmaiden peltojen jälkeen alkaa pieni metsätie  ja samalla lähes kilometrin mittainen nousu kohti korkeimman vaaran kainalossa sijaitsevaa, karua erämaalampea.

Vaaroille noustessa aamuaurinko tervehti kulkijaa, usvan jäädessä alas laaksoon. Alkava syyspäivä oli mitä upein. Lampi oli peilityyni, muutamia vesilintuja näkyi vastarannalla, muutoin ympärillä ei ollut kuin hiljaisuutta. Ensimmäisenä aamuna verkot eivät antaneet vielä makoisia siikoja, sensijaan paluumatkalla noukin matkaani muutaman I-luokan tatin.

Vain veneen vana rikkoi peilityyntä, aamuista lammenpintaa jonka päällä vielä aamu-usvan jäänteet leijuivat