Tavoitteena sunnuntainen, harras ja syvällinen olotila

Vaikka olenkin saanut elää jo vuosikaudet hyvin vapaana aikatauluista, viikonpäivistä sekä perinteisistä työrutiineista, siitä huolimatta tuntemukset eri päivistä ovat edelleen hyvin ”keskiluokkaiset”. Tai siis samat kuin tuhansillakin muilla suomalaisilla - loppuviikosta alkaa viikonlopun odotus ja heti sunnuntai iltana eräänlainen henkinen valmistautuminen seuraavana päivänä alkavaan uuteen viikkoon.

Tänään maanantaiaamuna ajattelin samaa seisoskellessani Erakkorannan puutarhassa nauttien edessäni avautuvasta peilityynestä järvinäkymästä. Siitä huolimatta alitajunnassa kolkutti yleensä maanantaihin liittyvät tuntemukset - hektisyys ja kiireen tuntu.

Sää on aivan samanlainen kuin eilen sunnuntaina ja lähes samaan kellonaikaankin seisoskelin samalla paikalla puutarhassa. Ympäröiviä ääniä tänään ei ollut yhtään sen enempää kuin eilenkään, tästä huolimatta mielentilastani puuttui eilisen kaltainen, harras ja syvällinen tuntemus.

Kuinka tämän tuntemuksen saisi siirretyksi myös arkiaamuun? Miksi vaikkapa lauantai iltapäivällä mietteet alkavat aina olla saunan lämmityksessä kun samanlainen tuntemus voisi olla vaikkapa tiistai-iltapäivällä? Silti se on vain lauantaihin liittyvä tunne. Ovatko entisen, aikataulujen mukaan menneen elämäni rutiinit sitten porautuneet jo niin syvälle selkäytimeeni?

Näillä mietteillä kohti alkavaa viikkoa.

Myllypuro-normal.jpg

Kaunista Myllypuron kuvaa katsellessa hyvää alkavaa viikkoa kaikille!