Kotijoki talven kynnyksellä

 

Syksy on kääntynyt jo lokakuulle, sen huomaa myös kotijoellani. Luonnon oma kalenteri kertoo että kesän vehmaus joelta on kadonnut, syksyn paras ruska ohitettu ja iso osa rantapuiden lehdistä varissut virran vietäväksi. Elämää ja kokemista silti myöhäissyksyisellä joella riittää, aivan kuten muinakin vuodenaikoina.

 

Lokakuinen joki näyttää jo karulta

 

Joen kulkija saa kokea myöhäissyksyn omaa näytelmää. Siihen kuuluvat niin upeiden hanhiparvien ja ylväiden joutsenten ylilennot kuin kuivan jokiuoman rantamilla näkyvät lukuisat eläinten jäljet. Arat mutta kuitenkin uteliaat metsäkauriit lymyilevät rantapusikoissa. Kiinnostuneena ne seuraavat kun pienet hauentumpit ihan kuin kiusallaan tarttuvat epätoivoisesti vain suurkalaa jahtaavan kalamiehen vieheisiin - saattaen pyytäjän välillä turhautuneeseenkin mielentilaan.

 

Metsäkaurislauma seuraa joella kulkijaa

 

Osa rannoilla olevista veneistä on jo talvisijoillaan. Mutta jotkut veneistä näyttävät unohdetun ja ovat jo lähes puolillaan upoksissa. On veneitä silti pitkin rantoja edelleen käyttövalmiina, odottaen niin pienpetopyytäjän kuin kalastajan seuraavaa käyntikertaa.

 

Vedenpinnan lasku paljastaa majavien tekeleitä

 

Puimakoneiden jyskytystä ei pelloilta enää kuule, viljat puitiin jo tovi sitten. Jokea reunustavat pellot odottavat enää vain kyntömiestä ja talven lumipeitettä. Vettä kerätään nyt yläjuoksulla olevien voimaloiden taakse ja niinpä täällä laaksossa vesiraja on jälleen kerran ennätysmäisen alhaalla. Normaalisti pinnan alla sijaitsevat majavien puukasat, tuhannet jokeen kaatuneet puiden rungot ja jopa keskellä jokea tököttävät uppopuut ovat nyt kaikki näkösällä. Uppopuita saa nykiä pohjasta turhaan, ei siihen heiveröisen kulkijan voimat yksin riitä.

 

On siinä polun syntyyn majava muutaman kerran saanut askeltaa

Liekkö kaukaisuudessa rajan pinnassa, Teräväniemen pelloilla kulussa koira, hukka vai joku muu, sitä joelta poistuvan kulkijan katse jää lopuksi seuraamaan.