torstai, 19. marraskuu 2020

Ulos kaapista


75521718_2570827176472756_43699316938390

Ulos kaapista 


Jälleen uusi syksy. Eristäytymistä ja vetäytymistä. Takkatulta, kynttilöitä, kirjoja, podcasteja, rauhoittumista ja yhä useammin vain hiljaisuutta. Ilman musiikkia, ilman sähkölaitteiden hurinaa tai niiden aiheuttamaa sähköistä säteilyä. Vain omien ajatusten ja tunteiden tarkkailua, mielen ja kiireen tyhjennystä.


Luonto ympärilläni valmistautuu talveen. Pitkään lepoon, rauhaan. Viimeisetkin kuolleet lehdet ovat tippuneet puista. Äkikseltään näyttää että lehtipuiden elämänliekki olisi kokonaan sammunut. Näin ei ole. Yleensä vuodenaikaan kuuluvat kovat tuulet ovat loistaneet poissaolollaan. Outoa? Ei sillä että niitä olisin kaivannutkaan... Myrskyjen tuomia sähkökatkoja, peltikaton pauketta, marraskuisia, rukkasen kokoisia räntähiutaleita hakkaamaassa päin naamaa. Tuuletonta oli pitkään. Mutta tänään sataa ja tuulee.


Mutta hiljaisuuden ja luonnon lisäksi usein iltaisin istuessani yksin "keljassani" Estas Tonnen kitarointi rauhoittaa mieltä. Tuikut palavat pöydillä, kissa leikkii ympärilläni tai vaan nukkuu sohvan nurkassa. Välillä Pink Floydia. Shine on your grazy diamond. Tuleva iätön? Kuunnellaanko Pink Floydia kolmensadan vuoden päästä yhtenä aikakautemme helmistä? Kuten mekin kuuntelemme vuosisatojen takaisia mestariteoksia - Beethovenia, Mozartia. 


Emme. Sillä ihmiskuntaa ei silloin enää ole. Ainakaan nykysivilisaation muodossa. Se tuhosi itse itsensä. Mutta muisto ajastamme, tästä hulluudesta, se säilyy silti. Luonnon muistipankissa - puissa, kasveissa, kallioissa, vesissämme ja maaperässä. Kaikkialla. Ikuisuudessa. Muisto ei sieltä katoa. Se on ja pysyy. Se muistuttaa siitä mitä ahneus, itsekkyys, omahyväisyys, totaalinen kusipäisyys tekivät. 


Palaan ajatuksissani säähän. Rysähtääkö kohta? Tulevatko kaikkien aikojen talvimyrskyt? Mutta räjähtävätkö myös Virtasten osakesijoitukset? Katoavatko säästöt ja omaisuudet bitteinä kuin pierut saharaan? Pientä väreilyä on ollut ilmassa. Koko syksyn sää on ollut lämmin, mutta olen tuntenut poikkeuksellisen paljon kylmää energiaa. Olen aistinut ja myötäkokenut tuskaa, pelkoa, epätietoisuutta. Kuullut niitä puheissa, nähnyt uutisissa ja lukenut myös ihmisten silmistä. Tämä kylmäenergia on yrittänyt tunkeutua myös minuun. Onnistumatta. 


Oma matkani on ollut pitkä. Se on ollut välillä hyvinkin tuulinen, kovin kivikkoinen. Mutta matkani on ollut rikkaus. Se on ollut oppi, opetus ja johdatus. Kasvu kasvun kipuineen siihen mitä nyt olen. Tietoisempi. Luottavaisempi siihen että useat valinnoistani ovat olleet oikeita ja luottavainen siihen että myös tulevat valintani sellaisia ovat.


Viimeiset kahdeksan kuukautta olemme eläneet maailmassa joka on ollut monille kuin pahaa unta. Epätodellista, outoa. Monin eri tavoin. Yhtä outoa oli tämä pitkään kestänyt tyyneys syksyn luonnossa. Oli kuin luonto pysähtyi hetkiseksi. Valmistui seuraamaan spektaakkelia, loppunäytöstä jossa nykysivilisaatio, jonka loppulaskenta on ollut käynnissä jo 150 vuotta, katoaa. Varmaa ainakin on se että edessä häämöttää fossiilikapistalismin loppu. Uusia innovaatioita tulee ja teknologiat kehittyvät mutta ne eivät vielä ratkaise perimmäistä ongelmaa - meitä ihmisiä on paljon ja me halutaan aivan liikaa. Miksi mikään ei riitä? Ja niin kauan kuin suuressa massassa vallitsevat arvot ovat sitä mitä ne ovat jo liian kauan olleet, muutosta kehitykseen ei ole näköpiirissä. Tai ainakin niin kauan kuin nykyjärjestelmä saa porskuttaa ja hulluudessaan riistää heikommilta ihmisiltä ja varsinkin luonnolta kaiken mitä irti otettavissa on. Unohtaen ihmisyyden, luonnon ja sen kunnioituksen.


Lock-downit. Rajat ja yhteiskunnat kiinni. Kontrolli lisääntyy ja yksilön vapaus vähenee. Vapautta ajatella itsenäisesti, olla eri mieltä jostain joka poikkeaa yleisestä narratiivista vähennetään hurjaa vauhtia. Meistä tehdään lampaita. Tunne historiaa ja tunnista nykykehityksen merkit. Mitä tästä kaikesta seuraa? Maailmanhistoria tunnistaa samat kehityskulut joista seurauksina on aina ollut kärsimys, kaaos ja tuho. Totaalitaarisia yhteiskuntia joissa ihmisyys on lakaistu romukoppaan ja pahuus on ottanut vallan. Mutta.... mutta totta tosiaan! Positiivistakin väreilyä on myös ilmassa! Luojan kiitos! 


Yhä kasvammassa määrin ihmisiä on heräämässä, tietoisuus lisääntyy ja moni on jopa uskaltautuu omasta kaapistaan ulos. Kuten minäkin. Kun kaapin ovea vain rohkeasti uskaltaa raottaa, avautuukin kokonaan uusi maailma. Miksi se maailma on pysynyt niin kauan piilossa tai miksi kaapin ovi on pysynyt visusti kiinni? Miksi myös minä, mielestäni avoin, utelias jopa rohkeakin, olen tätä kaappini ovea uskaltanut vain vähän raottaa? Pelon takia. Se on ollut ainoa syy. Omalla kohdallani pelko siitä, kun suuni avaisin ja todelliset ajatukseni ulos puhaltaisin, etten olisikaan se kiva ja mukava Erakkorannan Eki joka näihin päiviin saakka on halunnut koko maailmaa syleillä. Miksi aina on pitänyt olla mieltä, joka kulloinkin ympäröivää yhteisöäni miellyttää? Miksi en ole uskaltanut olla aidosti oma itseni, tuoda rohkeasti esiin ajatuksiani tai maailmankuvani juuri sellaisina kuin itse ne koen ja näen? Tämä on pelkuruutta, rohkeuden puutetta astua pimeästä kaapista ulos valoon. Ei minun tarvitse miellyttää kaikkia. Ei sinunkaan. Kun kunkin oma maailmankatsomus ja totuus  muodostuu sydämen kautta, voimme olla luottavaisia. Mutta nykymyllerryksen keskellä on myös ansoja joihin helposti ajaudumme. Oma arviointikykymme alkaa helposti pettämään kun lukitsemme itsemme liian suppeaan maailmaan emmekä luota omaan sydämen ohjaukseen erottaa oikeaa ja väärää. Kannustankin itseäni entistä vastaanottavammaksi erilaisille näkemyksille, seuraamaan monipuolista uutisointia maailman menosta ja kannustan luottamaan oman sisäisen ääneni ohjaukseen. 


Ei minulla, eikä kenelläkään meistä ole oikeutta väittää että oma totuutemme on juuri se ainoa ja oikea. Helposti tätä julistamme emmekä anna tilaa itsellemme korjata näkemyksiämme vaikkapa uuden tiedon myötä. Sekin on rohkeutta että uskaltaa myöntää itselleen sekä muille että saatoin olla jossain asiassa väärässä. Mutta silloin kun omaa totuuttaan alkaa julistamaan pitää olla valmius myös perustelemaan tarvittaessa näkemyksiään sekä myös hyväksymään sen että osa ihmisistä saattaa nähdä asiat kokonaan eri valossa. Loukata ei tarvitse ketään, ja jos näin vahingossa kävisi, tulee myös olla rohkeutta pyytää anteeksi. Mutta myös antaa anteeksi jos itse kokee tulleensa loukatuksi. Olisiko tämä sitä karmojen puhdistusta?


Koko syksyn olen tuntenut yhä suurempaa tarvetta alkaa kirjoittaa ajatuksiani ylös, ehkäpä tehdä myös lähitulevaisuudessa omaa YT kanavaa jossa voin omia ajatuksiani ja havaintojani tuoda rohkeasti esiin. Tunnustan kyllä että viime vuoden Afrikan matkani jälkeen olen tehnyt useita eri yrityksiä alkaa uudelleen kirjoittamaan. Mm. matkarapsaa joka muuttui seikkailukertomukseksi, erilaisia yrityksiä purkaa mielestäni kulloisiakin ajatuksia, kokemiani vääryyksiä, upeita hetkiä luonnossa tai fiktiivisia utopioita paremmasta maailmasta. Vuosituhannen vaihteessa, kaksikymmentä vuotta sitten, James Redfieldin innoittamana olin kirjoittanut jo yli 150 sivua henkisestä seikkailuromaanistani mutta tietokone rikkoontui ja tekstit jäivät sinne. En sitä koskaan korjauttanut. Sillä että kirja jäi silloin kesken oli tarjoituksensa. Vielä ei ollut sen aika. En ollut kokenut elämää enkä elänyt sitä riittävästi. Tiedän että Palja (sen aikainen työnimi kirjalleni) vielä tulee mutta tiedän että sen aika ei vieläkään ole. Olen vielä matkalla polullani jota minun tulee tovi kulkea ennen kuin olen valmiimpi kirjoittamaan.


En haluaisi nähdä dystopiaa tulevaisuuden ainoana kuvana vaikka vahvasti sellaiselta maapallon tulevaisuus vielä näyttää. Haluan uskoa siihen että muutosvoima kasvaa ja ihmisten tietoisuus lisääntyy. Ja sitä että heränneiden ihmisten määrä saavuttaa jo pian sen kriittisen massan jossa todellinen muutos on mahdollista. Hiekka elonkehän tiimalasissa käy vaan niin pirun vähiin. Meillä on kiire!


Lopuksi lohdun sanat minut tunteville ja minusta välittäville. Ei... en ole sekoamassa, en ole höyrähtänyt mihinkään Q-kultteihin, enkä ole muuttanut tai muuttamassa sen kummemmin elämääni. Sitoumukset jotka olen itselleni ja muille antanut, liittyvät ne sitten työhöni tai mihin muuhun hyvänsä elämässäni vien luvatusti loppuun. Pitkästä aikaa taas energisenä,  entistä luovempana ja idearikkaampana. Mutta en takerru tai ankkuroidu liian vahvasti myöskään tulevaisuuden unelmiini vaan elän hetkessä ja olen onnellinen. Rakastettu ja rakastava juuri nyt. On hyvä olla visioita tulevasta, silloin hetkessä tapahtuvat kulloisetkin valinnat ovat kohti omia unelmiamme ja kaikille parempaan maailmaan johtavia. Omassa visiossani ei ole sijaa vihalle ja valheelle, vaan rakkaudelle ja välittämiselle. Kuinka sinulla?
Kiitos että jaksoit lukea tämän päivitykseni. Toivon että tämä herätti myös sinussa ajatuksia. Ehkä tämän kirjoitukseni myötä rohkenen jatkossa useammin pukea ajatuksiani sanoiksi niin blogissani, somessa kuin myös tulevien YT videoiden kautta? Se kirjakin päivän valon vielä näkee kun sen aika on. 

Hyvää torstaita ja voi hyvin!

Eki Erakkorannasta

Facebook www.facebook.com/erakkoranta

Instagram hermit_beach


keskiviikko, 15. huhtikuu 2020

Yhdessä olemme enemmän kuin yksi

mesenaatin%20kuva.jpg


Jos et pidä kalasta, saattaisit silti pitää Erakkorannasta. Lue kampanjakuvaus linkin takaa. Huomaat kuinka luonnonmukaisen ja osin omavaraisen elämän voi hyvin liittää ekologisesti kestävään käsityöläisliiketoimintaan. Tehdään tämä hanke yhdessä - yksin en tähän pysty!

Mesenaatti.me on eilen käynnistänyt tämän joukkorahoituskampanjan jossa kyse on paljon suuremmasta kuin vain kalan purkkiin laitosta.

"Tule mukaan edistämään suomalaisen kalan jalostamista terveellisiksi kuluttajatuotteiksi.Luodaan yhdessä puhtaiden tuotteiden suora ketju kalastajalta kuluttajalle. Pienellä osuudella voimme saada aikaan suuren makuelämyksen. Tuemme perinteitä, käsityöläisyyttä, osoitamme ympäristövastuuta ja edistämme ekologista elämäntapaa.

Olen kalastaja ja luontoihminen. Kalastan, jalostan ja myyn tuotteet suoraan kuluttajalle. Sijoittamasi panoksesi (alk. 20€) saat maukkaina kalasäilykkeinä tai lomana boheemissa Erakkorannassa.

Kohennetaan yhdessä vesistöjemme tilaa, tuotetaan villien vesien kalatuotteita!"

Mene linkistä kampanjasivulle. Kuvaus kertoo millaisesta hankkeesta oikeasti on kysymys. Olisiko tässä sinulle yksi väylä ekologisesti kestävän toiminnan tukemiseen? Kuinka turvallinen Mesenaatti sinulle olisi ja kuinka sinä voisit kantaa vaikka muutamalla kympillä kortesi kekoon?

tiistai, 7. tammikuu 2020

Volunteering in Eastern Finland

I've hosted over the past five years, mainly in the summer months, through two different international organizations of volunteers around the world who come here to my place. I have experienced this a brilliant idea for cultural exchange and received a lot. I've been able to meet different kinds of people, learned their way of living and I´ve got more understanding of the world around.
 
Finally, I also had the opportunity to try volunteering myself. I chose West Africa as my destination. My idea was to spend half of my time being a volunteer in Gambia, half of the time hanging around other small countries in the region, such as Senegal and Guinea-Bissau.
 
75521718_2570827176472756_43699316938390
 
 
 
 
 






 






 

Getting to know the locals, living with the locals is the best when travelling. And this way of travelling is great. Daily budgets can be small because of being able to live with local families. It adds more insight into global life too, and we see that we all are the same kind of people - with our own joys, daily worries, or sorrows.



I have had a dream that I invite you to help me make. I need assistance with daily house work, such as housekeeping, gardening, making firewood, small renovating jobs, berry picking, mushroom picking... depending on the season.

 

51018164_2356391181249691_56710356904863



















 

Volunteers should be proficient in English, as an important reason for hosting is that I have an opportunity to practice my language skills.

This bohemian house is an old border guarding building, total with 10 rooms, 3 floors, located close (400 m) to the Russian border in Eastern Finland. Currently, this is a private home but I have a small B&B (home accommodation) too. Here are also living a cat and four Alaskan Malamutes sled-dogs (kept outside 24/7).

 

56965444_2399022146986594_46848307803570





















 

This is a very quiet and peaceful place, with the nearest shop located 25 kilometers away. Here you can enjoy the silence and nature.

 

64651685_2455953964626745_51544727067117
















 

Private room and daily meals (no meat apart from fish) are provided, WI-FI, sauna everyday if needed, and a free gym is also available in the village nearby. Summer activities are canoeing, rowing, trekking, mountain biking, bird and bear watching, yoga, fishing, rafting, tubing, climbing, swimming...

 

11051951_1708745066014309_63707176402440












 

Volunteers will be welcomed from April to October, with 3-7 volunteers at a time during the 2020 season. Around the village few of  friends are hosting volunteers too and we have parties together...

This place has good vibes :)

sunnuntai, 15. joulukuu 2019

Vapaaehtoistyössä Länsi-Afrikassa


VAPAAEHTOISTYÖSSÄ LÄNSI-AFRIKASSA

 

75521718_2570827176472756_43699316938390

Olen itse viimeiset viisi vuotta vastaanottanut, lähinnä kesäkuukausina, kahden eri kansainvälisen järjestön kautta talkoojia eri puolilta maailmaa kotiini tänne Sääperin rannalle. 

Olen kokenut tämän kulttuurivaihdon suurena rikkautena ja saanut siitä paljon. Olen voinut tutustua erilaisiin ihmisiin, saanut kuulla heidän tavoistaan elää ja nähdä ympäröivää maailmaa. 

Vihdoin tänä vuonna myös itselleni tuli mahdollisuus kokeilla vapaaehtoistyötä.
Olen reissannut paljon Aasiassa, ja sinne ilmansuuntaan en enää halunnut. Suuri intohimoni on ollut jo kauan päästä kiertämään Etelä-Amerikkaa, mutta jo yksin se että aikatauluni oli rajallinen, poisti tämän mantereen suunnitelmistani. Koirien hoitajan ja talovahdin saaminen useiksi kuukausiksi osoittautui mahdottomaksi eikä taloutenikaan olisi kuukausien matkaa mahdollistanut. Lyhyelle matkalle Latinalaiseen Amerikkaan en halunnut lähteä. 

Koska minulla oli aikaa ainoastaan kuukausi valitsin matkakohteekseni Länsi-Afrikan. Lentolipunkin onnistuin saamaan Lapin lentojen hinnalla! Ajatukseni oli se että puolet ajastani viettäisin vapaaehtoistyössä Gambiassa, puolet kiertelisin alueen muita pieniä maita; Senegalia sekä Guinea-Bissauta.

Lensin marraskuun alussa Istanbulin kautta Senegalin pääkaupunkiin Dakariin. Kaupunkia voidaan pitää ainoana metropolina tässä kolkassa Afrikkaa. Asukkaita on n. 2 miljoonaa. Kaupunkiin en ehtinyt kolmen siellä viettämäni päivän aikana tutustua kuin pintapuolisesti mutta sekin oli tyhjää parempi. Dakarissa asuin yksityishenkilöltä vuokraamassani vierashuoneessa jossa oli kaikki mitä asumiseen tarvitsin. 

Dakarista matkasin etelään Mbour nimiselle paikkakunnalle jossa vietin seuraavat päivät tutustuen paikalliseen kulttuuriin. Siellä sain asua viihtyisässä kotimajoituksessa.
Mbourista jatkoin matkaani läpi Senegalin maaseudun Gambian rajalle. Rajatarkastusten jälkeen matka jatkui vielä tovin ennen kuin ylitin valtaisan Gambia joen.  Matkani tein paikallisten kimppakyydeillä, joko vanhoilla, eurooppalaisten käytöstä poistamilla 7 -hengen farmariautoilla tai huonokuntoisilla pienoisbusseilla. Autojen kunto yleensäkin oli surkea ja liikennekulttuuri aika ajoin kovinkin hurjaa! 

Joen ylityksen jälkeen matkasin seuraavaan määränpäähäni joka oli Serekunda. Majoittauduin vaatimattomaan guesthouseen. Pari päivää halusin tutustua omatoimisesti paikalliseen elämän menoon ennen siirtymistäni tulevaan isäntäperheeseeni.

74887106_2570824909806316_40116658844467

Isäntäperheeni asui Lantrikunda nimisellä alueella. Se on tiivis kyläyhteisö keskellä laajempaa Serekundan aluetta. Paikalliseen tapaan asuintalot sijaitsevat kivimuurien sisällä, niin oli meilläkin.  Perheellä oli muurien sisällä kaksi eri taloa jotka olivat jaettu suvun kesken. En sinä aikana mitä perheessäni vietin saanut lopullista varmuutta siitä kuinka monta henkeä kaikkineen siellä asui mutta pitkän matkaa toistakymmentä, kolmessa eri sukupolvessa. He olivat muslimeja ja uskonto oli vahvasti läsnä heidän päivittäisessä arjessaan. Muurien sisällä perheen pää oli äiti (isä oli kuollut), sekä osin myös täti joka oli suvun vanhin. Talon ulkopuolella suvun ohjaksia piteli sitten vahvasti yksi perheen lukuisista pojista.

Työskentelin perheen puutarhassa aamupäivisin n. 4 h ajan, iltapäivän paahde oli jo liian rankkaa puutarhatyöhön. Lämpötila päivisin oli varjossa +35C, öisin kymmenen astetta viileämpi. Makuusoppeni oli yhden huoneen kulmassa. Sängyn yllä oli moskiittoverkko mutta kun mitään ilmaa viilentävää ei ollut, ei edes ropelituuletinta, yöt olivat aika-ajoin tuskaisia. Lisäksi kahtena yönä moskiittoverkko putosi ihoani vasten ja melkoiset puremajäljet inisijät saivat aikaiseksi päästyään pistämään verkon läpi ympäri kehoani. Olin onnekseni koko matkan malarialääkitysen alaisena.

77049745_2570824806472993_40958340578987

Työni oli pienellä käsikuokalla maanmuokkaamista ja banaanipuiden kunnostusta. Sadekausi oli päättynyt reilua kuukautta aiemmin ja ennätystulvat olivat tehneet suurta vahinkoa myös puutarhassamme. Nyt oli uuden satokauden käynnistys. Banaanipuita oli n. 30 kpl. Lisäksi siellä oli jonkin verran sokeriruokoa mitä olikin mukava ja piristävää pureskella aina työpäivän aikana. Erilaisia kasviksia oli tarkoitus kylvää penkkeihin maanmuokkauksen jälkeen. Maa oli yllättävän ravinteikasta. Jatkuvasti kuokkani tekemästä vaosta pilkisteli erilaisia lieroja. Kemiallisia lannoitteita he eivät käytä viljelyyn, ainoastaan luonnonlantaa kuten esim. kuivattua vuohen- ja kananpaskaa. Perheessämme oli molempia - sekä vuohia että kanoja. Muutama kissa pyöri myös muurien sisällä. Taivaalla näkyi päivittäin valtaisia määriä suuria petolintuja. Oli aivan tavallista nähdä samanaikaisesti jopa kolmekymmentä kotkaa leijuvan Lantrikundan yllä!

Perheyhteisö oli hyvin tiivis. Silmiinpistävää oli vanhojen ihmisten arvostaminen ja heistä huolehtiminen. Kyläyhteisössämme oli paljon lapsia ja niitä pyöri päivittäin kanssani puutarhassa. Gambiassa lapset käyvät koulua kahdessa eri vuorossa, aamuvuorolaiset aloittavat koulupäivänsä aikaisin aamulla, iltapäivävuorolaiset puolenpäivän jälkeen. Yhdelläkään lapsella tai teini-ikäisellä en nähnyt älypuhelimia saati edes niitä vanhanaikaisiakaan vempeleitä. Lapset olivat iloisia ja leikkivät juuri niitä leikkejä mitä lasten tulisikin leikkiä... erilaisia pallopelejä, pieniä nahisteluja jne. Ostin kylämme lapsille uuden jalkapallon ja siitä suuri riemu sitten syntyikin.

Muurien sisällä naiset pukeutuivat aivan normaalisti, pyykkiä pestiin kivilattialla välillä ylävartalokin paljaana mutta aina kun he poistuivat muurien ulkopuolelle, vaikkapa torireissulle, oli pukeutuminen hyvin huoliteltua. Naiset kulkivat pääasiassa värikkäisiin perinneasuihin puettuina ja päät aina huivitettuina. Pieniä lapsia kannettiin kankaaseen käärittyinä selässä, pään päällä erilaista tavaraa. 

76706871_2570827276472746_69364713108851

Päättyneen sadekauden tulva oli tuhonnut myös kylämme pikku moskeijan ja sitä nyt purettiin käsipelin. Tarkoituksena on rakentaa uusi moskeija lähikuukausien kuluessa. Kaikki tämä tapahtuu talkootyönä. Oli hauska seurata esim. sitä kun kotikulmani nuori kauppias heilutti pölyisenä lekaa moskeijan raunioilla, keskeyttäen aina hetkiseksi työnsä silloin kun kadun toisella puolella sijaitsevaan puotiin asteli asiakas. Perjantaisin kyläyhteisömme ihmisiä matkasi viiden kilometrin päässä sijaitsevaan alueen päämoskeijaan joka oli valtaisan kokoinen.

Islam näkyi myös ruuassamme, sianlihaa ei luonollisesti käytetty vaan pääasiassa liha oli kanaa tai kalaa. Päivittäiset yhteisateriat olivat sitten ikimuistoinen kokemus. Ruoka tuotiin isoa metallisoikkoa muistuttavalla vadilla. Istuimme ulkona kivilattialla vadin ympärillä ja söimme suoraan vadilta. Naiset söivät yleensä käsin (oikealla kädellä), minä ja perheen miehet käytimme lusikkaa. Ruoka oli herkullista! Vaikka vietin Länsi-Afrikassa kuukauden ja söin päivittäin paikallista ruokaa, en kärsinyt kertaakaan mistään vatsavaivoista.

74601185_2570827086472765_45546031628744

Ensimmäisen perheessäni viettämäni viikon jälkeen halusin matkata viikonlopuksi maalle. Vietinkin kolme päivää maaseudulla Etelä-Gambiassa. Äänimaailma varsinkin aamuisin oli huikea! Yöt tuhansien sirkkojen siritysten säväyttämiä. Viikonlopun jälkeen palasin perheeseeni mistä sitten matkani jatkui takaisin Senegaliin josta paluulentoni Eurooppaan oli. Guinea-Bissauhun en ehtinyt, nytkin tuntui siltä että liian paljon jouduin reissaamaan liian lyhyessä ajassa. 

Paljon olen elämässäni matkustanut - tätä kirjoittaessani laskin että ainakin 23 eri maassa. Mutta tämä Länsi-Afrikan matka oli yksi elämäni parhaista ja ikimuistoisimmista. En voisi kuvitellakaan matkailevani turistiresorteissa. Tutustuminen paikallisiin, eläminen paikallisten kanssa ja heidän tavoin on paras anti matkoilla. Ja tämä tapa matkustaa sopii hyvin kaltaiselleni vähävaraiselle, päiväbudjetit eivät kummoisia ole kun voi asua paikallisten kanssa. Se lisää ymmärrystä maailmasta missä elämme, ja muistuttaa myös siitä että me kaikki olemme samanlaisia ihmisiä - omine iloineen, arkihuolineen tai murheineen. 

Länsi-Afrikassa näin asioita jotka olen huomannut läntisestä maailmastamme jo pikkuhiljaa kadonneen... yhteisöllisyyden, vanhojen ihmisten ja lasten arvostuksen, huolenpidon toisesta ihmisestä tai taidon nauttia arjen pienistä hetkistä silloinkin kun taloudellinen hyvinvointi olisi hyvinkin vajavainen.

76619287_2570824436473030_71717661764589

Palatessani Suomeen näin ensi kertaa kuukauteen Tikkurilan asemalla ensimmäiset huojuvat humalaiset. Ilo oli kadonnut ihmisten kasvoilta ja kaikki näytti olevan yhtä harmaata massaa. Eikä sen hetkinen räntäsade juurikaan omaa mielialaani piristänyt. Vilustuinkin heti Suomeen saavuttuani ja viime viikko meni lähes kokonaan vuodepotilaana.

Matkani anti tiivistetysti: Meidän Suomalaisten tulee olla kiitollisia siitä mitä meillä on. Jättää turhat narinat sikseen ja nauttia jokaisesta päivästä mitä täällä saamme elää. Löytää se onni myös arjen pienistä asioistamme. Raha ei yksin onnelliseksi tee.

Mukavaa ja rauhaisaa Joulun alusaikaa!

keskiviikko, 16. tammikuu 2019

Vuoden alku

Vuoden alku menee talvihorroksen jatkuessa. Yksi pikkuhuoneisto toimii talviasuntona, aina milloin majoitus- tai muita vieraita saapuu, nostetaan koko talossa lämmöt päälle.

Erakkorannan päivittäistä elämää, ajatuksia ja arvoja voi helpoiten seurata ottamalla paikan facebooksivu www.facebook.com/erakkoranta seurantaan

IG hermit_beachIMG_20181215_173726_416.jpg