KEVÄT
Hieno biisi! Mutta en kirjoita biisistä vaan keväästä. Tai ehkä muustakin.
Eilen sai nauttia hyvin keväisestä säästä. Meninkin päivän mittaan ympäri tonttia, en kiirellä vaan tunteella. Päivällä raivailin risuja, mutta myös ihan vaan miihailin ja haaveilin pitkät tovit milloin missäkin – kannon nokassa, rantaniemekkeessä, puutarhatuolissa. Parasta!
Torstaina tehtiin myös video. Se esittelee Erakkorannan puutarhaa kevätasussa sekä alkanutta Ruokametsän laajennusta. Videon löydät Erakkorannan Youtube -kanavalta
Alkuillasta en malttanut tulla sisään, sen sijaan istuin rannassa, katselin laskevaa aurinkoa sekä rantajäätiköllä tepastelevaa varista. Se pomppi pikkuhiljaa lähemmäksi.Yritin saada siihen yhteyttä ja mielessäni kutsua lintua viereeni. Eipä onnistunut. Siirryin yläpuutarhan paviljongin sohvalle. Kuinka kevät onkaan herännyt jo kukkaan! Ympärillä pyörii kärpäsiä, mustarastas laulaa rantametsässä ja monet eri linnut lentelevät joko ylitseni tai pienet jopa välillä ympärilläni. Päivällä arosuohaukka liiteli naapurin pellon yllä, viime viikolla silmieni edessä vihainen varis jahtasi toista haukkaa. Mutta mikä herättävintä... katsellessani kohti laskevaa aurinkoa, ja sopivasti auringon siirtyessä puun taakse, paljastaa valon kajo näyn joka vangitsee - tuhansia pieniä hyönteisiä liipottelee auringonkajossa!
Ajattelen tätä kevään voimaa. Sitä valtaisaa luonnonenergiaa joka saa tämän muutoksen ihan silmissä. Kuinka vehmaus ja vihreys suorastaan räjähtävät ympärilläni. Istuessani ja puutarhaa katsoessani minulla on myös vähän surullinen olo. Katselen kolmea koivua jotka vielä tulisi kaataa. Kun olet vuosia tuntenut puun, nähnyt sen kasvun, ja jonka kohta kaadat, tuntuu se liki yhtä pahalta kuin lampaideni teurastus, kalan tappaminen tai kanalinnun ampuminen.
Ulkona istuessani mietin myös vuodenaikoja, ruokaa ja ruuankasvatusta. Ei ole kauaa siitä kun en vielä ymmärtänyt etuoikeutta jollaista meillä isolla osaa suomalaisista vielä on, ja mistä saamme toistaiseksi vielä nauttia – neljästä upeasta vuodenajasta! Itse en aiemmin nähnyt mitään kauneutta marraskuisessa metsässä, tai yllättäen pöllähtävässä, runsashiutaleisessa huhtikuun alun lumisaateessa. Ei se edustanut minulle kauneutta vaan takatalvea sekä edessä olevien kesäpäivien siirtymistä. Enkä kuullut leppoisaa tuulen huminaa. Kuulin vain maalaismaisemaan kuuluvien työkoneiden pärinää ja pauketta. Se minua aiemmin häiritsi. Mutta hyvä ystäväni, usein vain jossain harmittomassa sivulauseessa, on sanonut että nämähän juuri ovat rikkauttamme. Suomessa on upea luonto eri vuodenaikoineen. On ravinteikkaat, ja vielä osin kohtuullisesti hyvänä säilyneet pellot. Suomalainen ruoka on puhdasta ja se on lähellä tuotettua. Aasialainen luomusertifikaatti on vitsi. Nyt kuuntelen ihaillen laaksomme pelloilta kantautuvia maatalouden ääniä. Arvostan suuresti ammattikunnan edustajia koska tiedän millaiset epävarmuustekijät nykymaatalouden harjoittamiseen liittyvät. Äänet kertovat maaseutumme elinvoimasta joka kuitenkin alkaa olla uhanlaista.
Olen miettinyt myös viime ajat omaa somekäyttäytymistäni puhunutkin siitä usein ystäväni kanssa. Toinen puoli minusta haluaisi kokonaan irti somesta, toinen puoli taas kannustaa jatkamaan. Mikä on sitten se agenda mitä minun tulisi julistaa? Vai tarvitseeko somessa yleensäkään julistaa mitään. Olen tähän saakka ajatellut että Erakkorannan arjen kuvauksella voisin saada ihmisiä innostumaan niin maalla asumisesta kuin suomalaisesta luonnosta sekä lähiruuasta. Välillä taas tunnen että tarvitseeko minun niin tehdä? Mitä jos ihan vaan elelisin arkeani sen kummemmin sitä muille julistamatta.
Tunnistan siis itsessäni jonkinlaista someahdistusta ja tiedän etten ole yksin asian kanssa. Ahdistustani lisää usein myös se että innovatiivisenä ihmisenä sytyn helposti kaikkeen uuteen, ja kun en saakaan odottamaani vastakaikua ajatuksilleni, se vie voimani ja lyttää minut maahan.
MESENAATIN RUOKAMETSÄKAMPANJAAN TÄSTÄ
